lauantai 13. heinäkuuta 2013

Kehät korkattu!

Tällä viikolla ollaan viimeistä päivää juostu ympyrää, ees taas ja kolmiota. Torstaina kävimme Lunan kanssa torstaina treenaamassa näyttelykäyttäytymistä mätsärissä Muskettikoirien pihalla. Tänään oli juoksuista tärkeämpi, nimittäin ensimmäinen oikea näyttely, Oulun kv. Meno oli aivan hulvatonta kiskomista alussa, kuten aina uuteen paikkaan mentäessä. Luna pääsi kuitenkin pikku lenkityksen jälkeen heti häkkiin viltin alle rauhoittumaan reiluksi pariksi tunniksi. Tämä keino tosiaan tepsi, sillä Luna oli itse tyyneys ja kun vuoromme tuli astella kehään - tai sitten se oli vain se nälkä ja ne nakit mun kädessä mitä Luna tyynesti seurasi ;) Luna oli avoimessa luokassa, mutta ehkä olisi kuitenkin pitänyt ilmoittaa nuorisoluokkaan ennemminkin, kun ikänsä puolesta siinä saisi vielä olla. Noh, näillä mentiin. Luna pärjäsi ihan hyvin, EH, AVO1. Tosin avoimessa oli vain kaksi narttua. Tuomarin, Stockmari Harto arvostelu:

Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Hieman kevytpiirteinen pää. Hyvä purenta. Etuosan tulee vielä kehittyä. Hyvä runko ja hännänkiinnitys. Hyvä takaosa ja leveä reisi. Liikkuu kehräten(?) edestä, ahtaasti takaa, hyvin sivulta. Hyvä käytös. Tarvitsee vielä aikaa.

Hyvä fiilis jäi näyttelystä. Luna meni oikein mallikkaasti, ei juuri piitannut tuomarin käsittelystä, kuunteli mua(!) ja jaksoi seistä. Lunalla kyllä taisi se nakki olla mielessä, sillä kun sitä viimeistä kierrosta vedettiin, Luna ihan viime metreillä pompahti ja kiepahti pari kertaa "anna jo ne herkut!". Onneksemme tuomari oli juuri selin meihin eikä nähnyt poukkoulua :) Seuraavaa näyttelyä suunnitellaan jo!

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Pyöräilykausi startattu

Lumet alkavat olla siinä määrin huvenneita, että pitää etsiä vaihtoehtoinen tapa koirien (lähinnä Lunan) liikuttamiseen. Viime kesänä tuli tilattua springereitä kaksi kappaletta, joista toinen onkin ollut jo käytössä Rovalla pohjoisessa. Tänään korkattiin toinen juoksutin, pyörään kiinni, valjaat päälle ja menoksi. Ihan joka paikasta lumi ei ole pientareilta sulanut, mutta aika hyvin Lunaa pystyi juoksuttamaan pehmeämmällä alustalla asfaltin vieressä. Luna juoksi vierellä niin kuin tottunein springerin vedättäjä. Ihana juttu! Nyt pääsee antamaan teinille vauhdin hurmaa ja kasvattamaan kuntoa syksyn seikkailuja varten. Ja jos tää liikuntatapa auttaisi vähentämään kotiin kohdistuvia purkauksia, niin ihanaa sekin. No, suhteellisen kilttinä Luna on kyllä ollut. Tällä viikolla kahtena päivänä peräkkäin oli tuhottu pedin pehmustetyynyjä. Tiistaina oli vastassa pumpulimeri ja keskiviikkona höyhenmeri - keskellä tyytyväinen hännän heiluttaja ylpeänä löydöksistään!

Lumina pääsi tietenkin myös pyöräreissulle matkaan, mutta juoksutuksen sijaan Luminalle sopivampaan tyyliin maisemia korkeuksilta pyöräkorista ihailemaan. Tää on siis ollut yksi mielikuva, joka oli aikana ennen Luminaa. Halusin sen kokoisen koiran, joka mahtuisi pyöräkoriin. Ja Luminahan on juuri oikein mitoitettu pyöräkoriin sopivaksi! Mitteli on kyllä niin kätevän kokoinen näppärä tapaus pitää missä vaan mukana. Kantoboksissa Luminan saa minne vaan, myös lentokoneeseen (ei kyllä olla testattu, mutta mahtuisi). Lenkilläkin on niin kätevä, kun tulee vaikka yllättävä tilanne, jossa Lumina pitää äkkiä saada kiinni, niin kutsuu (tosin joskus pitää käskeä) Luminan syliin, ja tyttö vauhdilla ponkaisee syliin yhdelle kädelle kannettavaksi, ja toisessa kädessä kulkee Luna hihnassa.

Olin melko varma, että Lumina ois ollut levoton pyöräkorissa, mutta siinä tytteli istui kuin patsas, liekö ollut kauhusta jäykkänä... Ens kerralla pitää laittaa parempi pehmuste koriin, kun Luminan kynsi jäi ikävästi korin pieneen rakoseen, ja raukka säikähti tilannetta. Jos saisi hankittua ompelukoneen, niin voisi ihan itse ommella pehmikkeen, sillä kyllä me tullaan ensi kesänä paljon pyöräilemään Luminan kanssa. Tavoitteena onkin tehdä Luminasta "pyörähullu" ;D Pyörällä kun pääsee niin paljon kätevämmin kulkemaan kuin jalkaisin. Ja se entinen tapa kuljettaa Luminaa kantokopassa selässä ei ollut itselle kovinkaan ergonominen. Vielä pitäis löytää Luminalle jostain lentäjänlakki ja aurinkolasit silmiä viimalta suojaamaan ;D

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Hiihtoilut startattu ja kaunis hihnakäytös opittu

Oijjoi, se on jo maaliskuu, ja vasta nyt päivittelen blogia - ekaa kertaa tämän vuoden puolella. Asiaa oisi kyllä ollut, mutta puhtia ei riittävästi. Talvi onkin jo hyvän aikaa ollut paremmalla puolella, eli olemme saaneet nauttia hyvistä aurinkoisista keleistä. Tänä talvena aloitettu uusi harrastus onkin ollut oiva tapa saada posket punaisiksi ja koirat tyytyväisiksi. Tosin Lumina on joutunut tyytymään perinteiseen kävelyyn ja lumessa kahlailuun sillä aikaa kun Luna on päässyt viipottamaan latuja.

 
Lunalle löytyi oikein soppeli asu hiihtoon Alatemmeksen Seolta, jossa myyjä Väliheikki näki heti yhdellä silmäyksellä mitkä valjaat istuisivat Lunalle parhaiten. Joten kertasovituksella selvittiin parissa minuutissa. Jospa ois tän tiennyt, niin oisi vältytty tuntien turhalta netissä roikkumiselta. Osaa meinaa olla niin monenlaista valjasta, että ei kokematon tahdo pysyä kärryillä minkälaiset välineet olisivat oikeanlaiset. Manmatin vetovaljaat ovat olleet kyllä toimivat ja istuvat kuin hanska. Koko satsi, valjaat, vetonaru ja -vyö oli jotakuinkin 70 euroa, ei siis olleenkaan paha sijoitus.

 Jokos lähettäs?

 Lähdön hurmaa




Lumina ei sentään joutunut autossa odottelemaan, 
vaikka kuva kertookin toista
 Juoksun jälkeen maistuu palkinnoksi
raksuilla maustettu vesi


Luminan juoksuja odoteltiin alkavan todella pitkään, niin pitkään että Luna päätti avittaa, ja alkoi tiputtelemaan joulukuun lopussa. Aika tarkalleen 29.12. aamulla huomasin juoksujen alkaneen. Lumina seurasi parin päivän viiveellä perässä. Tammikuu menikin sitten kyräillessä ja muutamissa yhteenotoissa, joista pari oli sen tasoisia että vähän jo säikähdinkin! Tytöillä on ikäeroa vain sellaiset vuoden päivät, ja omaa paikkaa vähän haeskellaan. Pikku kähinöihin puuttumista ollaan vältelty, saavat itse selvittää. Ja tämä taktiikka onkin vähentänyt kärhämiä, joita juoksujen jälkeen ei kyllä hirmusti ole enää ollut. Tilanteet syntyvät usein Lunan aloitteesta, ja ovat enimmäkseen siis sellaista "leikkimäistä" ärinää, jota tapahtuu etenkin lenkillä tai koirapuistossa. Lumina on kyllä hyvin oppinut antamaan tiukan palautteen Lunalle, kunhan me vain maltamme olla puuttumatta tilanteeseen. Aikaisemmin, kun tulimme väliin, haki Lumina enemmän turvaa meistä, ja Luna puolestaan ärsyyntyi vain lisää. Tämän neuvon sain viime joulun aikaan Helsingissä Vuolukivenpuiston koirapuistossa eräältä ihanalta naiselta, jolla oli kultaisia noutajia kaksi ja oisiko ollut vielä jokin muun rotuinen koira. Oi, kun ei enää muista. Hänelle kuuluu kiitos myös ehdottomasti tehokkaimmasta hihnakoulutusvinkistä ikinä, jonka avulla siis Luna hoksasi miten hihnassa on mukava vellä pantaan kuristumatta. Tai luulen ainakin, että Lunakin nauttii lenkeistä nyt eri tavalla, kun hihnan toisessa päässä voidaan nauttia kävelystä ilman hermojen menettämistä. Ja kaunis käytös hihnassa tarkoittaa meillä sitä, että saa kulkea eessä tai takana, kunhan hihna ei kiristy, ja pysytään suurinpiirtein oikeassa reunassa.

Miten sitten käytännössä Lunalle opetettiin hyvät käytöstavat lenkillä? Yksinkertaisesti hihnasta nyppäisemällä hyvin tiukasti (koiran koko huomioiden, Luminaa ei voisi samalla tavalla mitenkään nyppäistä) parisen kertaa alaspäin (käsi siis alhaalla) ENNEN kuin hihna kiristyy. Nyppäisyyn voi yhdistää kiellon (murina, ärähdys, EI, mitä sitten käyttääkään). Tätä joutuu toistamaan monta kertaa, mutta auttoi ainakin meillä jo samalla lenkillä.

Kauniin hihnakäytöksen opetus tällä menetelmällä toimi meillä, ei kuitenkaan välttämättä ole kaikille sopivin. Mutta joo, tekniikka oli tehokäytössä sellaiset parisen viikkoa, jonka jälkeen on riittänyt muutama muistutusnyppäisy silloin tällöin. Aika hasardia puuhaa Lunan lenkitys oisikin näin talvisin etenkin liukkailla säillä, jos ei oltaisi saatu kiskomista kitkettyä pois. Toki edelleen Luna kun näkee jotain ihanaa, esimerkiksi oravan, niin se on menoa se...

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Aarteita ja pakkasia

Luna erittäin mielellään kantaa tavaroita suussaan. Aika usein Luna veikeän ilmeen kanssa sipsuttelee ees taas ympäriinsä, ollkarista makkariin, keittiöön ja taas olkkariin, niin kauan kunnes me hoksataan että taas on joku aarre löydetty ja kätketty suuhun. Luna tulee pyydettäessä kiltisti luokse ja luovuttaa aarteensa sitä ylpeydellä esitellen. Joskus tätä sipsuttelu-riittiä ei tapahdu, vaan Luna makaa tyytyväisenä aarteensa kanssa, sitä onneksi kummemmin mutustelematta. Mitä Luna sitten pitää aarteinaan? Monenlaista. Yksi lemppari on sukat ja toinen korvatulppa, joka tosin joskus vahingossa pienen kokonsa vuoksi häviääkin hups kurkusta alas... Lenkillä ollessamme pari päivää sitten sattui otteeni kirpoamaan Luminan fleksistä ja kädensija kelautui vauhdilla Luminan viereen. Tästähän Luna riemastui ja syöksyi fleksiin tarttuen ja toi sen innoissaan minulle. Suuret kehuthan Luna tästä oivalluksesta ansaitsi!! On se vaan, Lumina ei sitten millään meinaa tuoda mitään kun pyytää (poikkeuksena tokokapula:) ja Lunalta tuominen on sujunut ilman mitään opettamisia, positiivinen vahvistaminen on vain voimistanut toimintaa. Enhän kovin ole kehdannut moittia aarteiden kantamisesta, jotta tuominen olisi jatkossakin mieluisaa. Sanon Lunalle että oi, tämä ei ole sinun, mutta kiitos kun toit.

Luminan juoksuja ootellaan tässä edelleen alkavan. Sisätiloissa pissailu on edelleen esiintyvää, enkä kummemmin osaa liittää sitä juoksujen lähestymiseen. Lumina kun viettää osat vuorokaudesta yksin vessassa, leijailee saunassa aina toisinaan mukavat tuoksahdukset. Jokin pakko sinne on aina silloin tällöin tirautella... Onneksi tämä taipumus ei ole enää ilmennyt muualla sisällä. Luminan pissaustyyli sen sijaan herättää huomiota ulkona. Etutassujen varassa suihkuttelu on kyllä kieltämättä aika erikoista. Kenties mitteleille tyypillistä? Luminan turkki oli tässä joku aika sitten aika surkea, aikamoinen rakkipiski. Tuuheutta on havaittavissa, mutta edelleen kaukana tuuhempien rotutovereiden puuhkista. Ei se mitään, Lumina on oikein kaunis tyttö <3

Ihanaa, että pakkaset alkoivat ja loppui pitkään jatkunut rapakeli. Luna tykkää tästä vähintään yhtä paljon, ellei enemmänkin, sillä suihku on inhokki paikka. Hieman mieluisampi siitä tuli, kun käyttöön otettiin namit. Positiivinen ehdollistaminen toimii!




torstai 8. marraskuuta 2012

Onnea 1 v. Luna!!

Niin vaan se aika menee, edellisestä blogipäivityksestä on jo ties kuinka kauan... Mutta nyt piti terästäytyä, sillä onhan tänään Lunan ekat synttärit! Ja eka synttärikakku maisteltavana, ja olihan se makoisaa! Onnea hurjasti myös Lunan sisaruksille!!! :) 

Paljon onnea vaan, paljon... Joo joo, saadaanks me jo alottaa?

 Ekat palat saatiin samalta lautaselta, sitten oli parempi jakaa
kakusta Luminalle oma palanen...

Luna vetää rippeetkin vauhdilla.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Sateinen tokokoe

Iloisella mielin lähettiin aamulla tokokokeeseen Haukkikselle. Jänskätti tietty niin kuin normisti. Lumina oli hieman levoton, mutta pieni revittely- ja nuuskuttelulenkki ennen kehään menoa auttoi vähän. Lumina oli hienosti paikoillaan kun tuomari, Marja-Leena Hituri tuli tervehtimään. Tässä meillä ei ole ollut ongelmia pitkiin aikoihin. Hieman Lumina päällään väistää koskettaessa, mutta hyvin vähän. Paikkamakuu sen sijaan on oi ja voi. Vasta tokalla käskyllä maahan ja poistui rivistä pari askelta sillä aikaa kun kävelin Luminasta poispäin. Kun käännyin, oli Lumina istumassa, mutta kävi hetken kuluttua makaamaan. Makuulla pysyi niinkin hyvin, että ei suostunut istumaan. Joo no nollille se meni jo, joten se siitä. Meidän vissiin pitää paikalla makuussa aloittaa vahvistustreenit. Oikeastaan tämä ongelma taisi alkaa ekoiden kisojen paikkamakuusta, jolloin Lumina nousi seisomaan ja jouduin hakemaan Luminan pois. Eli Lumina sai palkan seisomisesta, kun tulin luokse! Auts. Huonon alun jälkeen koitin kuitenkin tsempata ja keskittyä mielessäni muihin liikkeisiin. Sanoisinko vaikeaa. Lumina ehti hyvän tovin autossa odotella, sillä olimme vasta 10. koirakko. Kaikkiaanhan ALO-luokassa oli 16, joista kaikki oli paikalla. Lumina oli ennen meidän vuoroa vielä hetken aikaa oottelemassa hihnassa puuhun sidottuna. Ja kun 9. koirakko oli kehässä, otin Luminan ja koitin saada Luminan hyvään vireeseen kepillä innostamalla ja namilla pikkuliikkeistä palkkaamalla. Seuraamisessa kytkettynä Luminalla oli hieno katsekontakti, muisti istua perusasennoissa, ei juurikaan haahuillut. Mutta piste tippui liiasta edistämisestä. Lumina herkästi edistää. Se on ollut meillä hionnan alla alusta saakka. Vapaana seuraamisesta tippui kaksi pistettä edistämisen takia. Hienosti pysyi kontakti, tästä olen iloinen :) Maahanmeno on meillä sujunut hyvin, ja nytkin meni aivan niin kuin pitikin. Puolikas piste vähennettiin kylläkin, koska sanoin liian voimakkaalla äänellä maahan. Mullahan on maahan -käsky aika painokas ja matalan möreä. Luoksetulossa Lumina tuli kovaa kyytiä ja vauhdilla, mutta huomasi jonkun ihanan tuoksun maassa (!) ja jäi sitä haistelemaan. Uusi käsky, ja Lumina tuli heti vierelle. Pisteen menetykset tästä sekä taas mun äänen käytöstä. "Tänne!" on sekin aika voimakas, ja Tuomarin mielestä ruman kuuloinen (?). Noh, liikkeestä seisominen oli muutes hyvä, mutta kun palasin Luminan viereen, Lumina väisti hieman. Siitä piste pois. Estehypyn luo kun mentiin, kesti mulla valmistautuessa hetki saada Luminaan kontakti, siis ennen liikkeen aloittamista. Hienosti Lumina hyppäsi ja jäi parin metrin päähän esteestä, ei siin aivan esteen taa, kuten lähes aina ennen. Ajattelin vaan mielessäni että VAU. Kuitenkiin menetettiin puolikas piste, koska valmistautuminen kesti meillä niin kauan ja Lumina teki liian ison kaarroksen (?) hypyn takana. Kokonaisvaikutus oli täydet 10.

Kyllä harmittaa pisteiden menetykset, etenkin tuosta äänen käytöstä johtuen. Meillä käskysanoista on vain tullut sellaisia kuin ne nyt ovat. Treeneissä on vain huomannut Luminan toimivan paremmin, kun käskysanat eroavat selvästi toisistaan ja siitä muusta puhumisesta. Lumina kun on hieman unelmoivaa tyyppiä, eli ei keskity tekemiseen 100%. eli monasti tyttönen katselee muualle, eikä sitten tahdo vain kuulla mitä pitikään tehdä. Oih. Tässäkin pitäisi vissiin treenata sitä keskittymistä. Se kontakti. Siispä häiriön alla treenaamista enemmän.

On se. Koira osaa, mutta ei sitten kuitenkaan osaa. Kyllä se välillä tuo harmaat pilvet pään päälle. Onkohan tää sittenkään meidän juttu? Mutta mutta, tuomarit näköjään kiinnittävät eri asioihin huomiota ja täytyy myöntää että aika tarkasti katsoi Hituri meidän suorituksia. On se vaan niin viilausta tää toko. Ei me kyllä uskalleta siirtyä avoimeen vielä. Pitää ny ees saaha se TK1, ni ollaan ees joku tunnus tienattu ;) Kuitenkin jokatapauksessa oon tosi ylpeä Luminan keskittymisestä. Hienosti ja mittelimäisesti (en tiedä mitä se on, mutta musta Lumina on NIIN mitteli) Lumina veti kehässä!!

Tässäpä vielä arvosanat:

Luoksepäästävyys                                  10
Paikalla makaaminen                             0
Seuraaminen kytkettynä                         9
Seuraaminen taluttimetta                       8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä     9,5
Luoksetulo                                             7
Seisominen seuraamisen yhteydessä       9
Estehyppy                                              9,5
Kokonaisvaikutus                                    10

Pistemäärä yht. 147


Siispä ALO2, ja sijoitus 14/16.