keskiviikko 22. elokuuta 2012

Luminan Match Show

Luminalla oli eilen illalla uudenlainen koitos kun oltiin Maikkulassa mätsärissä. Ja tämä siis ensimmäinen kerta kun näyttelykäytöstä päästiin treenailemaan. Pienille aikuisille tuomarina oli Ilpo Ojala (kennel Royalgrowl). Hyvä hyvä, miestuomari on aina hyvä :) Paikalla oli aikas monta pystäriä, ja muutenkin aikas monta muuta koiraa > kaikenkaikkiaan 168 koiraa ja päälle vielä junior handlerit (8 koirakkoa). Me oltiin viime hetkillä ilmoittautumassa, joten kehävuoroa saatiin ootella jonkun aikaa. Ja hyvä niin, sillä Lumina ehti siinä rauhoittumaan ja tottumaan vilinään ja hälinään, jota riittikin. Iso parkkialue ei tuntunut tuon koiramäärän kanssa yhtään isolta, päinvastoin. Omaa vuoroa odotellessa Lumina pääsi tutustumaan muihin pystiksiin, joista yksi saman värinen, mutta niin erinäköinen. Voi kun Lumina näytti niin haaliskolta tämän toisen ruskean tytön vieressä, joka oli kauniin tumma. Varmaan sellainen tumma kun värin pitäisi (?) olla. Onkohan Lumina haalistunut auringossa...

Kehään kun päästin oli meillä vastassa toinen pystäri, oisko ollut kleini tai voi olla että pommi. En osaa sanoa, kun niin keskityin Luminaan. Vähän jänskätti mitenkä meillä menee, kun ei ollut pienintäkään tietoa miten mitteliä kuuluu esittää. Mikä on se oikea vauhti ja silleen. Eikä pöydälläkään olla hirmusti oltu, saati että joku vieras, ja vieläpä mies (!) suuta ois sörkkinyt. Noh, hyvinhän se meni. Pöydällä ei vain kande pitää namia ihan koiran nenässä kiinni, kun siitä voi tulla sitten riitaa. Siis Lumina ois saattanut alkaa puolustamaan namiaan, että tuomari ei vain sitä hältä vie. Oukei, tämä hyvä tietää jatkossa. Lumina seisoi hienosti pöydällä ja kehässä asteli reippaasti. Tosin minua tokomaisesti tapittaen. Kokonaisuudesta saatiin punainen nauha, sillä tuomarin mielestä: "kauniisti ja rodunomaisesti esitetty!". Olin näistä sanoista ilahtunut :) Hienoa Lumina-tyttönen!

Ennen punaisten kehää, oli meillä aikaa käydä kierros eläinkaupassa (Muskettikoira), jonka piha-alueella mätsäri siis pidettiin. Ja tietenkin pitihän turkkia hieman tässä välillä taas pöyhiä.

Ja sitten taas kehään.


Tuomari juoksutti koiria pienissä osissa ja alkoi valkkaamaan kehään jääviä koiria. Me olimme ne viimeiset joukkoon valitut. Vau :) Oiskohan meitä ollut 6-7. Juostiin vielä kerran ja taas seistiin. Tässä vaiheessa tuomari tuli kiittämään ja poistuimme koitoksesta. Vaikka ei palkintosijoille neljän parhaan joukkoon päästy, niin punaisen nauhan saaneiden pystärien joukosta päästiin kuitenkin pisimmälle. Katsotaan nyt voiskos Luminan joskus sitten viedä oikeaan näyttelyyn.

Otin Luminasta muutaman videonkin kun harjoittelimme takapihalla. Videot vain taitavat olla liian isoja tai jotain kun eivät jaksa latautua, joten videoiden sijaan pari kuvaa seisomisharjoituksista:

Yksi näyttelytreenivideo taisi nyt onnistua latautumaan:


lauantai 4. elokuuta 2012

Tokokisat Haukkiksella

Luminan kanssa oli päivällä koitos OKK:n järjestämässä tokokisassa ALO-luokassa. Lumina oli jotenkin väsyneen oloinen ja jouduin innostamaan Luminaa tavanomaista enemmän valmistautuessamme kehään. Innostuksen puute valitettavasti näkyi kehässä laiskahkona seuraamisena, ei ollut tyttö niin hyvin mukana. Seuraamisten pysähdyksissä Lumina jostain syystä jäi seisomaan. Ihmettelen tätä, sillä treeneissä ei vastaavaa ole ollut. Aivan sama ongelma oli luoksetulossa, jossa Lumina ei istunut vierelle, vaan jäi seisomaan. Oi voi. Liikkeestä seisominen, tämä murheenkryyni, osoittautui kisoissa edelleen harmaita hiuksia aiheuttavaksi liikkeeksi. Seisomisen sijaan Lumina syöksyi maahan. Auts. Ei auttanut korjaava toinen käsky :/ No, minä kuitenkin virheistä huolimatta kehuin Luminaa iloisesti liikkeiden suorituksen jälkeen. Kehuin tyttöä siinä määrin, että tuomari hieman rokotti meitä liiallisesta palkitsemisesta. Njoo. Nyt pitää miettiä miten puuttua huonoihin istumisiin ja liikkeestä seisomiseen.

Pikkuvirheistä huolimatta ykköstulos napsahti! Tästä on hyvä jatkaa!

  
Luoksepäästävyys                                  10
Paikalla makaaminen                             10
Seuraaminen kytkettynä                         8
Seuraaminen taluttimetta                       9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä     10
Luoksetulo                                             9
Seisominen seuraamisen yhteydessä       0
Estehyppy                                              10
Kokonaisvaikutus                                    8,5

Pistemäärä yht. 167,5