Oijjoi, se on jo maaliskuu, ja vasta nyt päivittelen blogia - ekaa kertaa tämän vuoden puolella. Asiaa oisi kyllä ollut, mutta puhtia ei riittävästi. Talvi onkin jo hyvän aikaa ollut paremmalla puolella, eli olemme saaneet nauttia hyvistä aurinkoisista keleistä. Tänä talvena aloitettu uusi harrastus onkin ollut oiva tapa saada posket punaisiksi ja koirat tyytyväisiksi. Tosin Lumina on joutunut tyytymään perinteiseen kävelyyn ja lumessa kahlailuun sillä aikaa kun Luna on päässyt viipottamaan latuja.
Lunalle löytyi oikein soppeli asu hiihtoon Alatemmeksen Seolta, jossa myyjä Väliheikki näki heti yhdellä silmäyksellä mitkä valjaat istuisivat Lunalle parhaiten. Joten kertasovituksella selvittiin parissa minuutissa. Jospa ois tän tiennyt, niin oisi vältytty tuntien turhalta netissä roikkumiselta. Osaa meinaa olla niin monenlaista valjasta, että ei kokematon tahdo pysyä kärryillä minkälaiset välineet olisivat oikeanlaiset. Manmatin vetovaljaat ovat olleet kyllä toimivat
ja istuvat kuin hanska. Koko sat
si, valjaat, vetonaru ja -vyö oli jotakuinkin 70 euroa, ei siis olleenkaan paha sijoitus.
Jokos lähettäs?
Lähdön hurmaa
Lumina ei sentään joutunut autossa odottelemaan,
vaikka kuva kertookin toista
Juoksun jälkeen maistuu palkinnoksi
raksuilla maustettu vesi
Luminan juoksuja odoteltiin alkavan todella pitkään, niin pitkään että Luna päätti avittaa, ja alkoi tiputtelemaan joulukuun lopussa. Aika tarkalleen 29.12. aamulla huomasin juoksujen alkaneen. Lumina seurasi parin päivän viiveellä perässä. Tammikuu menikin sitten kyräillessä ja muutamissa yhteenotoissa, joista pari oli sen tasoisia että vähän jo säikähdinkin! Tytöillä on ikäeroa vain sellaiset vuoden päivät, ja omaa paikkaa vähän haeskellaan. Pikku kähinöihin puuttumista ollaan vältelty, saavat itse selvittää. Ja tämä taktiikka onkin vähentänyt kärhämiä, joita juoksujen jälkeen ei kyllä hirmusti ole enää ollut. Tilanteet syntyvät usein Lunan aloitteesta, ja ovat enimmäkseen siis sellaista "leikkimäistä" ärinää, jota tapahtuu etenkin lenkillä tai koirapuistossa. Lumina on kyllä hyvin oppinut antamaan tiukan palautteen Lunalle, kunhan me vain maltamme olla puuttumatta tilanteeseen. Aikaisemmin, kun tulimme väliin, haki Lumina enemmän turvaa meistä, ja Luna puolestaan ärsyyntyi vain lisää. Tämän neuvon sain viime joulun aikaan Helsingissä Vuolukivenpuiston koirapuistossa eräältä ihanalta naiselta, jolla oli kultaisia noutajia kaksi ja oisiko ollut vielä jokin muun rotuinen koira. Oi, kun ei enää muista. Hänelle kuuluu kiitos myös ehdottomasti tehokkaimmasta hihnakoulutusvinkistä ikinä, jonka avulla siis Luna hoksasi miten hihnassa on mukava kävellä pantaan kuristumatta. Tai luulen ainakin, että Lunakin nauttii lenkeistä nyt eri tavalla, kun hihnan toisessa päässä voidaan nauttia kävelystä ilman hermojen menettämistä. Ja kaunis käytös hihnassa tarkoittaa meillä sitä, että saa kulkea eessä tai takana, kunhan hihna ei kiristy, ja pysytään suurinpiirtein oikeassa reunassa.
Miten sitten käytännössä Lunalle opetettiin hyvät käytöstavat lenkillä? Yksinkertaisesti hihnasta nyppäisemällä hyvin tiukasti (koiran koko huomioiden, Luminaa ei voisi samalla tavalla mitenkään nyppäistä) parisen kertaa alaspäin (käsi siis alhaalla) ENNEN kuin hihna kiristyy. Nyppäisyyn voi yhdistää kiellon (murina, ärähdys, EI, mitä sitten käyttääkään). Tätä joutuu toistamaan monta kertaa, mutta auttoi ainakin meillä jo samalla lenkillä.
Kauniin hihnakäytöksen opetus tällä menetelmällä toimi meillä, ei kuitenkaan välttämättä ole kaikille sopivin. Mutta joo, t
ekniikka oli tehokäytössä sellaiset parisen viikkoa, jonka jälkeen on riittänyt muutama muistutusnyppäisy silloin tällöin. Aika hasardia puuhaa Lunan lenkitys oisikin näin talvisin etenkin liukkailla säillä, jos ei oltaisi saatu kiskomista kitkettyä pois. Toki edelleen Luna kun näkee jotain ihanaa, esimerkiksi oravan, niin se on menoa se...
