lauantai 15. syyskuuta 2012

Sateinen tokokoe

Iloisella mielin lähettiin aamulla tokokokeeseen Haukkikselle. Jänskätti tietty niin kuin normisti. Lumina oli hieman levoton, mutta pieni revittely- ja nuuskuttelulenkki ennen kehään menoa auttoi vähän. Lumina oli hienosti paikoillaan kun tuomari, Marja-Leena Hituri tuli tervehtimään. Tässä meillä ei ole ollut ongelmia pitkiin aikoihin. Hieman Lumina päällään väistää koskettaessa, mutta hyvin vähän. Paikkamakuu sen sijaan on oi ja voi. Vasta tokalla käskyllä maahan ja poistui rivistä pari askelta sillä aikaa kun kävelin Luminasta poispäin. Kun käännyin, oli Lumina istumassa, mutta kävi hetken kuluttua makaamaan. Makuulla pysyi niinkin hyvin, että ei suostunut istumaan. Joo no nollille se meni jo, joten se siitä. Meidän vissiin pitää paikalla makuussa aloittaa vahvistustreenit. Oikeastaan tämä ongelma taisi alkaa ekoiden kisojen paikkamakuusta, jolloin Lumina nousi seisomaan ja jouduin hakemaan Luminan pois. Eli Lumina sai palkan seisomisesta, kun tulin luokse! Auts. Huonon alun jälkeen koitin kuitenkin tsempata ja keskittyä mielessäni muihin liikkeisiin. Sanoisinko vaikeaa. Lumina ehti hyvän tovin autossa odotella, sillä olimme vasta 10. koirakko. Kaikkiaanhan ALO-luokassa oli 16, joista kaikki oli paikalla. Lumina oli ennen meidän vuoroa vielä hetken aikaa oottelemassa hihnassa puuhun sidottuna. Ja kun 9. koirakko oli kehässä, otin Luminan ja koitin saada Luminan hyvään vireeseen kepillä innostamalla ja namilla pikkuliikkeistä palkkaamalla. Seuraamisessa kytkettynä Luminalla oli hieno katsekontakti, muisti istua perusasennoissa, ei juurikaan haahuillut. Mutta piste tippui liiasta edistämisestä. Lumina herkästi edistää. Se on ollut meillä hionnan alla alusta saakka. Vapaana seuraamisesta tippui kaksi pistettä edistämisen takia. Hienosti pysyi kontakti, tästä olen iloinen :) Maahanmeno on meillä sujunut hyvin, ja nytkin meni aivan niin kuin pitikin. Puolikas piste vähennettiin kylläkin, koska sanoin liian voimakkaalla äänellä maahan. Mullahan on maahan -käsky aika painokas ja matalan möreä. Luoksetulossa Lumina tuli kovaa kyytiä ja vauhdilla, mutta huomasi jonkun ihanan tuoksun maassa (!) ja jäi sitä haistelemaan. Uusi käsky, ja Lumina tuli heti vierelle. Pisteen menetykset tästä sekä taas mun äänen käytöstä. "Tänne!" on sekin aika voimakas, ja Tuomarin mielestä ruman kuuloinen (?). Noh, liikkeestä seisominen oli muutes hyvä, mutta kun palasin Luminan viereen, Lumina väisti hieman. Siitä piste pois. Estehypyn luo kun mentiin, kesti mulla valmistautuessa hetki saada Luminaan kontakti, siis ennen liikkeen aloittamista. Hienosti Lumina hyppäsi ja jäi parin metrin päähän esteestä, ei siin aivan esteen taa, kuten lähes aina ennen. Ajattelin vaan mielessäni että VAU. Kuitenkiin menetettiin puolikas piste, koska valmistautuminen kesti meillä niin kauan ja Lumina teki liian ison kaarroksen (?) hypyn takana. Kokonaisvaikutus oli täydet 10.

Kyllä harmittaa pisteiden menetykset, etenkin tuosta äänen käytöstä johtuen. Meillä käskysanoista on vain tullut sellaisia kuin ne nyt ovat. Treeneissä on vain huomannut Luminan toimivan paremmin, kun käskysanat eroavat selvästi toisistaan ja siitä muusta puhumisesta. Lumina kun on hieman unelmoivaa tyyppiä, eli ei keskity tekemiseen 100%. eli monasti tyttönen katselee muualle, eikä sitten tahdo vain kuulla mitä pitikään tehdä. Oih. Tässäkin pitäisi vissiin treenata sitä keskittymistä. Se kontakti. Siispä häiriön alla treenaamista enemmän.

On se. Koira osaa, mutta ei sitten kuitenkaan osaa. Kyllä se välillä tuo harmaat pilvet pään päälle. Onkohan tää sittenkään meidän juttu? Mutta mutta, tuomarit näköjään kiinnittävät eri asioihin huomiota ja täytyy myöntää että aika tarkasti katsoi Hituri meidän suorituksia. On se vaan niin viilausta tää toko. Ei me kyllä uskalleta siirtyä avoimeen vielä. Pitää ny ees saaha se TK1, ni ollaan ees joku tunnus tienattu ;) Kuitenkin jokatapauksessa oon tosi ylpeä Luminan keskittymisestä. Hienosti ja mittelimäisesti (en tiedä mitä se on, mutta musta Lumina on NIIN mitteli) Lumina veti kehässä!!

Tässäpä vielä arvosanat:

Luoksepäästävyys                                  10
Paikalla makaaminen                             0
Seuraaminen kytkettynä                         9
Seuraaminen taluttimetta                       8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä     9,5
Luoksetulo                                             7
Seisominen seuraamisen yhteydessä       9
Estehyppy                                              9,5
Kokonaisvaikutus                                    10

Pistemäärä yht. 147


Siispä ALO2, ja sijoitus 14/16.