torstai 30. joulukuuta 2010

Hyvästit kulkusille..

Meillä kävi eilen kyläilemässä nuori spitz-tyttö, Sani. Tytöt leikkivät hienosti yhdessä, hyvin tasavertaisesti :) Lumina ja Luka ihastuivat molemmat saamaansa melkein oikean näköiseen hiiri-leluun, josta tulikin heti se lempilelu. Kiitokset vielä Ennille, kun raaski luopua omasta lelustaan! :D

Lumina oli tänään ekaa kertaa pidemmän ajan yksin, 5 tuntia. Hienosti neiti oli jaksanut odotella ulospääsyä, ja voi että Lumina oli riemuissaan kun pääsi syliini. Kieli lipoi ja tassut viuhtoivat kasvojani vasten. Lumina pyrki uudelleen ja uudelleen syliini minua vasten hyppien, mitä tyttö ei siis muuten kauheasti oikeen tee – paitsi lihapalan nähdessään ;)

Lukaa Lumina haisteli kummissaan. Noh, kyllä minunkin nenääni kävivät oudot hajut, saati sitten koiran nenään. Luka on nyt kastroitu ja hampaat kiillotettu. Samalla poistettiin kaksi pikkuruista alaetuhammasta, jotka olivat hieman "heikossa hapessa" heiluneet jo jonkin aikaa. 

Lisäksi kuvattiin lonkat, selkä ja niska. Monta otosta pitikin ottaa, sillä Luka kuvautui suorana ollessaan aivan vinona. Lukaa piti siis vääntää aivan vinoon, että kuvassa poika saatiin suoraksi. Erikoista. Noh, vasemmassa lonkassa hieman kulumaa, eli voipi olla nivelrikkoa. 10 pvä:n päästä kontrollikäynti, jolloin tehdään arvio miten kipulääkekuuri on vaikuttanut, annetaanko niveliä hoitavaa ainetta (Cartrophen) pistoksina vai relaxantia lihasjumiin. Syy Lukan kipuiluihin ei siis täysin selvinnyt. Oireiden hoidolla koitetaan nyt selvitä ainakin toistaiseksi.

tiistai 28. joulukuuta 2010

Luminan ja Lukan aamupäiväleikit

 Lumina tekee kaikkensa saadakseen Lukan pallon...
 Pusuttelua...
 ja hampaiden pesua...
 Vetoleikit karvapallosta taistellen on parhaita.
Välillä toinen väsähtää ja painaa pään tyynynäkin toimivaan vetoleluun.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Lumina 9,5 viikkoisena. Olipa muuten vaikea saada tyttö hetkeksi istahtamaan. Lisäksi ulkona alkoi olla jo kuvaamisen puolesta hämärää, mikä ei helpottanut ollenkaan yritystä.



Tapaninpäivän tähystyksiä Lukaa apuna käyttäen. Lumina 10,5 vko tykkää niin nuolla Lukan naamaa. Lukan hampaiden pesu onkin päivittäinen Luminan toimesta, jos vain Luka sattuu olemaan suopealla päällä hoidon suhteen.. Toinen lempijuttu Lukalla ja Luminalla on lelun, ihan minkä tahansa veto. Lumina on kyllä aika sitkeä, ja ärisee lähes yhtä kovaa kuin Luka. Tosin Luka ei taida ihan kaikkia voimiaan käyttää, kun on pikkuinenkin päässyt voittamaan kilvan ;)

Lumina on ulkoillessamme pääosin saanut juosta sydämensä kyllyydestä vapaata vauhtia. Neiti on kuitenkin aika omapäinen kulkuri. Namipalkkaus käytössä on ollut tehokas, mutta pitää hihnassa kulkeminenkin oppia, etenkin kun Lumina ei tosiaan ole maailman innokkain perässä seuraaja. Tyttönen ei osaa huolestua minun katoamisestani juurikaan - ikävä kyllä. Nyt ollaankin aloitettu harjoittelemaan hihnassa kulkemista, ja se ei ole mukavaa puuhaa pikkuneidin mielestä. Kaikki ohikulkijat kun ois niin kiinnostavia, ja ne kaikki ihanat hajut. Tyttö kulkee aika pitkälti nenä maassa ja melkeinpä juuri sinne minne itse haluaa. Toistaiseksi ulkoiluhetket, jolloin Luka on mukana ja Lumina vapaana on ollut itselleni helpoin, sillä Lumina seuraa Lukaa hyvinkin tiiviisti. Mutta eipä auta, kuin sitkeästi totuttaa tyttöstä nätisti hihnassa kulkemiseen. Ja mielummin me kuljetaan Luminan kanssa ilman Lukaa, että ei pääse meidän pullistelija uros näyttämään huonoa esimerkkiä tytölle. Lumina kun selvästi ottaa mallia isosta mustasta. Eilen illalla nukkumaan käydessä Lumina toi leluaan minulle. Suu korvissa palkkasin kehuin ja revitin lelua. Yhä uudestaan Lumina palasi luokseni lelu suussaan, että leikitäänkö? :)

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Lumina 10 viikkoa

Lumina on nyt 10 viikkoa, ja sen kunniaksi kävimme leikkimässä kolmen urosmittelin luona. Lumina juoksi kilpaa 4 kk ikäisen Pyry-pojan kanssa. Ja meno oli hurjaa. Pyryllä vaan taisi olla parempi kunto kuin Luminalla - tai sitten etulyöntiasema selittyi pitkistä koivista ;) Taisi pikkuneiti hieman väsähtää, kun on niin kovin hiljaista ollut loppu ilta. Eipä ole ollut tavanomaisia leluihin kohdistuvia iltarähinäpurkuja ja tappohyökkäilyjä.