Lukan cartrophen-kuurin vika pistos oli maanantaina, ja jo sitä edellinen pistos tuntui auttavan. Luka on ollut nyt ihan normi, aivan ihanaa! En kuitenkaan ole vielä uskaltanut antaa riehua liiaksi, kun edellinen kipuilukin tuntui tulevan juuri leikin tiimellyksessä. No, silloin me oltiin kyllä oltu ulkona puolitoista tuntia, että silläkin oli varmasti osuutensa kipuun.
Lumina sai tänään ruokalähetyksen. Biomillin junior sensibleä aletaan mussuttamaan. Kohta loppuukin Royal Caninin pikkusäkki, joten juuri ehtii siirtymään varovasti Biomilliin. Acanan penturuoka ei sopinut, joten josko tämä nyt sitten. Mietin myös muita merkkejä, ja olisin mielelläni kokeillut mm. Canidaen viljatonta, mutta kaupassa myyvät ei oota, kun maahantuojan varastot aikas tyhjät juuri nyt. Ensivaikutelma säkin sisällöstä ei ollut omaan nenään lupaavin, hieman "teollinen" keinotekoinen haju leimahti pussia avattaessa. Koirat kuitenkin ihastuivat ihan jänön papanoilta näyttäviin nappuloihin, joten mittarina olkoon ennemmin maittavuus ja sopivuus Luminan vatsalle kuin haju omaan nenään.
Viikonloppuna käytiin Haukiputaalla moikkaamassa kleineja, Kiraa ja Aadaa. Tyttöporukka pisti menemään. Selviä sukulaissieluja! :) Lumina oli kyllä jätin näköinen näihin pikkuisiin verrattuna. Pitikin sitten mitata ja punnita Luminaa. 26,5 cm sain korkeudeksi ja painoa 3,9kg. Ikää punnitushetkellä 3kk ja rapiat 3 vko. Piti vielä kasvattajalta varmistella onhan kasvu ihan ok ;)
Sunnuntaina käytiin Poro Feriassa Oulun torilla ihmettelemässä poroja. Lumina oli nätisti, hiukan kummasteli, mutta oli oikein reippaana tyttönä. Paljon tuli taas ihmiset kyselemään mikä ihana karvapallo meillä, ja kukaan ei oikeen ollut kuullut mittelspitzistä aiemmin. Olin kuvitellut että rotu olisi tunnetumpi. Tai ehkäpä vain lausun rodun nimen väärin... ;) Lumina käyttäytyi ihmisvilinässä hienosti, meni kyllä haistelemaan vieraita, jotka tulivat tekemään tuttavuutta, ei ollut yli-innokas, vaan kiinnostus vieraisiin lopahti melko pian. Pientä pidättyväisyyttä siis havaittavissa... Kaikki maassa oleva sen sijaan veti neitin nenää puoleensa. Uusia makuelämyksiä poron jätöksistä!
Viime viikolla tuli myös otettua hiukan kuvia leikeistä ulkona. Arvatkaas kenen lapasta revitään.. Onneks ei ollu kauheen kylmä, ni ei näpit jäätyny täysin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti