Meillä sujui uudenvuodenaatto iltapäivä neljästä eteenpäin sisällä touhuten. Varuilta en halunnut pikkuiselle vahingossakaan mitään säikähtelyjä. Tosin jo tuossa neljän aikaan kun viimeisen kerran käytin Luminaa pissalla pari ilotulitetta paukahteli jo – luvattoman aikaisin(!). Lumina hieman säikähti, mutta jatkettiin sitten kävelyä, ja Lumina unohti tilanteen. Onneksi. Loppuillan sisällä Lumina vinkui hieman kummissaan miksei pääse ulos ja tyytyi sitten lattialle lorauttelemaan. Muutaman kerran Lumina kummasteli pauketta päätä kääntämällä, mutta onneksi ei sen enempää. Pahimpien paukahdusten ajan Lumina sai imeskellä herkkunameja. Kaiken kaikkiaan siis hyvin meni :) Olimmekin valmistautuneet paukkeeseen etukäteen soittamalla paukkuCD:tä useaan kertaan.
Epäilin, että sisäsiisteyskasvatus olisi eilisistä sisälle pissailuista saanut takapakkia, mutta hyvinpä tyttö osasi tänäänkin pyytää ulos. Hienoa!
Lumina pääsi tänään tutustumaan 2-vuotiaaseen Salli-neitokaiseen. Salli oli Luminan kanssa lapinkoiramaisen rauhallinen, oiken sievästi antoi aikuisen koiran mallia :) Erittäin hyvä kokemus pikkuiselle, että aina ei tarvitse olla riekkumassa kavereiden kanssa. Lumina viihtyi oikein hyvin myös Emman sylissä. Loppu ilta meillä onkin taas ollut mukavan rauhallista :) Niinpä Lumina olikin hyvä jättää taas harjoituksen vuoksi yksin. Juustopaloja ja maksamakkaraa pursuava kongi pikkuiselle puuhaksi ja niin me aikuiset häippäisimme pyörähtämässä ulkona kupposen kuumaa hakemassa. Toipilas-Lukankin uskalsin jo ottaa rauhalliselle kävelylle mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti